Ihan hirmu kipeet on vieläkin reidet ja peffa perjantain kuntosalikäynnistä. Outs! Tänään olisi aikomus käydä lenkillä, katsotaan miten päivä tästä lähtee menemään.
Yritän orientoitua siihen, että ens viikolla on pakko aloittaa töiden tekeminen aktiivisemmin. Ei välttämättä tarvi olla toimistolla joka päivä, mutta toden totta on pakko rueta hoitamaan ja valmistelemaan asioita aktiivisesti. Toisaalta ihan innostaa ja toisaalta tuntuu että tämmöinen kevyempi töiden tekeminen on sekin ihan mukavaa... Mutta kyllä tässä työkavereita ja kollegoita olen ruennut kaipaamaan. Huomenna pitää kirjoittaa yks juttu, ei aavistustakaan mistä. Tai siis viimeistään huomenna -toki sen voisi tehdä jo vaikka tänään.
Päivän syömiset:
- viipale luomuruislimppua jonka päällä 10% sulatejuustoa, kalkkunaleikettä ja kurkkua, viipale täysjyvä moniviljaleipää jonka päällä 11% valkohomejuustoa ja vattuhilloa, kahvia
- kaksi pientä viipaletta luomuruislimppua joiden päällä 9% polaria ja kurkkua, ananas profeel jogurtti
- täysjyväriisiä, linssikastiketta, puolitoista kanafilettä ja uunissa tehtyjä juureksia joissa porkkanaa, broccolia, purjoa, oliiviöljyä, hunajaa, suolaa, mustapippuria, timjami
- pari ruokalusikallista täysjyväriisiä ja pari desiä linssikastiketta lounaalta, n. 1dl raejuustoa, kaksi sesam-näkkäriä joiden päällä 9% sulatejuustoa, 10% saraa ja kurkkua, kuppi yrttiteetä
Edit klo 22.30:
Kävin juoksemassa pidemmän lenkin, 1h 9min 31s, 580 kcal josta 40% rasvaa, keskisyke 143. Aivan hitosti on sattunut kipeisiin reisiin, lähentäjiin ja pakaroihin...
Sain inspiraation kaivella joitakin muuton jälkeen edelleenkin purkamattomia vaatesäkkejä, joista yllättäen löytyi vaatteita jotka mahtuivat päälle! Olin ihan äimänä. Toki jotkut puristivat enemmän kuin silloin kun käytin niitä, mutta jo se että ne mahtuivat jotenkuten päälle, sai mut hihkumaan innosta. Tästä intoutuneena kokeilin myös joitakin vaatekaapissa roikkuvia kappaleita, joita käytin ennen raskausaikaa ja joista en ole raaskinut luopua tai ne eivät ole kirpparilla menneet kaupaksi. Ja sain taas yllättyä positiivisesti. Tuntuu, että yhtäkkiä mulla on ihan uusi garderoobi käytössä, kun siellä oli muutama kauan kaipaamani rakas vaate, joka mahtui päälleni ja näytti vieläpä hyvältä. Ihanaa.
Sain sitten vielä inspiraation kaivaa ompelukoneen (todella vanha kapistus...) esille ja lyhensin kahdet housut, ompelin muutamia puuttuvia nappeja ja korjasin yhden ihanan äitini vanhan hameenhelman. Sain hameen juuri ja juuri päälle, vähän olis ehkä syytä laihtua enemmän ennen kuin sitä voi alkaa käyttämään, mutta se on niin kaunis, tosi yksinkertainen ja simppeli. Haaveilen, että pääsisin sitä nyt syksyllä käyttämään ja laittamaan Minna Parikat jalkaan. Oih! Mitä turhuutta...
Luin eilen taas Koolla on väliä -kirjaa ja se on kyllä todella mielenkiintoinen. Jatkan nyt sitä. Aamulla pitää herätä ihmisten aikoihin, tsekata työhommat ja kirjoittaa se juttu. Ja ajattelin viedä muutaman jakun pesulaan, kengät suutariin ja yhden takin ompelijalle korjattavaksi (se on hieman liian monimutkainen tapaus mulle ja singerilleni...).
sunnuntai, 3. elokuu 2008


Kommentit