1. Varhaisin meikkimuistosi?: Perheessäni ei juuri meikattu. Äidillä taisi olla muutamia meikkejä, joita hän hyvin harvinaislaatuisissa tilaisuuksissa käytti. Pääosin siis meikkaaminen oli kiellettyä. Muistan pöllineeni äidin luomiväripaletin kouluun mukaan kun en saanut kotona meikata. Tai jos olisin meikannut, minua ei olisi päästetty kouluun. Koulun vessassa siis vedettiin parhaan kaverin kanssa luomiväriä silmiin ennen koulun alkua. Mahto olla tyylikästä. 


2. Mitä meikkejä löytyy käsilaukustasi?: Yleensä aina puuteri, huulirasva ja huulipuna tai -kiilto. Joskus enemmänkin jos on pitkä päivä ja illalla pitää edustaa eikä välillä ehdi kotiin. Silloin lisäksi poskipunaa, luomiväriä, ripsiväriä ja hiuslakkaa.

 

3. Lempituoksusi?: Jossain elämänvaiheessa ei olisi tullut kuuloonkaan että lähtisin minnekään ilman tuoksua. Nyt suhde tuoksuihin on hieman muuttunut ja on aika vaihteleva. Käytän usein myös miesten tuoksuja. Pidän mausteisista tuoksuista. Kukkaisista saan kirjaimellisesti päänsäryn. Lempituoksuja vuosien varrella ovat olleet mm. Muglerin Angel, Dolce & Gabbana, Samsara ja miesten tuoksuista Givenchyn Pi, Chanelin POUR MONSIEUR ja Muglerin A-Men. Nyt valikoimaan kuuluvat Agent Provocateur, Stella McCartney, Leau par Kenzo Woman ja Prada for Men.  


4. Henkilökohtainen kauneusvinkkisi?:
Satsaa laatuun älä määrään. Tunne tyylisi. Hyvä olo näkyy myös ihosta.


5. Uusin kauneuslöytösi?: Guerlainin luomiväripaletti
Ombre Eclat - 4 couleurs - Fleur de Feu. Aivan käsittämättömän kauniit värit, käy päivään ja iltaan. Ja lisäksi syötävän kaunis kotelo. Pakko oli ostaa Helsinki-Vantaalta toissa viikolla.


6. Ikimuistoisin virheostokseni?: Joskus erehdyin ostamaan
Cliniquen meikkivoiteen, joka ei sopinut iholleni lainkaan ja värikin oli outo. Eihän sellaista voi käyttää. Ehkä pahin virheeni liittyy kuitenkin vaiheesen, jolloin huonosta omatunnosta johtuen yritin siirtyä kokonaan luontaiskosmetiikkaan, lähinnä Dr. Hauschkan ihonhoitotuotteisiin. Ne eivät sopineet iholleni lainkaan, vaan naama oli täynnä finnejä pahemmin kuin teini-ikäisenä. Yritin puoli vuotta, sitten luovutin. Menin tutuksi tulleen kempparin pitäjän luo ja sanoin: Kato mun naamaa! Auta! Hän kauhistui ja tiesi tasan tarkkaan mitä ihoni tarvii. Puhdistusaineena olen siitä lähtien käyttänyt Chanel Precision System Eclat Mousse -vaahtoa. Enkä vaihda.

7. Meikkivoiteella vai ilman?: Meikkivoiteella. Ehdottomasti.

8. Eyeliner vai kajal?: Kajal.

 

9. Tuote, jota ilman et tulisi toimeen?: Kosteusvoide, silmänympärysvoide ja huulirasva.

10. Tuote, jota haluat vielä koittaa?: Haluan kokeilla lisää Aromatican aromaterapiaöljyä, mm. Lihashoito kylpyöljy houkuttaa. Tuttuja ja hyväksi todettuja ovat jo mm. kramppiöljy ja sport power geeli.

Haastan mukaan Bean, Haaveilijan ja 10 pois -blogin!